52 päivää kaamosta: runoja kriisin keskeltä

52 päivää kaamosta kuvaa ihmisen matkaa surun syövereihin. Paikkaan, jossa jokainen tunne saa näyttäytyä. Jokainen tunnehirviö astuu esiin yksi kerrallaan ihmisen eteen vain, jotta tämä voi hyväksyä sen olevan ihan oikea osa omaa itseään. Pimeys sallii näyttäytymisen sellaisena kuin on ja antaa valinnanvapauden. Haluammeko pitää tätä hirviötä osana itseämme vai päästämmekö sen vapaaksi, ikuiseen rauhaan ja lepoon?

Kirjassani pimeys kestää 52 päivää kuten napapiirin polaariyö, kaamos. Sen aikana ihminen saa rauhassa käydä jokaisen tunteensa läpi ilman kenenkään muun tuomiota. Jotkut tunteet ovat likaisia, täynnä kateutta ja katkeruutta muita kohtaan. On mielenkiintoista kohdata omat suojamekanisminsa ja harhaluulonsa. Nousta ylpeyden huipulle ymmärtääkseen olevansa elämän nöyryyttämä. Miten monimutkaisia ovatkaan niin kirjavat tunteemme? 

Teos on ennen kaikkea matka läpi elämän epämääräisyyden, kivun, yksinäisyyden ja menetyksen. Koska kävin itse kriisiä läpi kirjoittaessani tätä, huomasin, että aurinko nousee vielä, vaikka kasvun ja kivun aika on pitkä. Rauha tulee kevään myötä jos sallii itselleen rikkinäisyyden, levon ja suru ja on valmis jatkamaan matkaa kaikesta huolimatta.